"Marry me, and then we can take Peterson to our photographer!"

Taitaapa olla liikaa vapaa-aikaa, kun olen viettänyt kokonaisen päivän unelmoimalla häistä.

Tai tarkemmin sanottuna hääkuvista ja kuvaajista, mutta palataan siihen vähän myöhemmin.

Nyt täytyy kysäistä retorinen kysymys, että emmekö kaikki joskus pysähdy unelmoimaan tai pohtimaan, millaiset häät sitä haluaisi itselleen joko nyt lähiaikoina, saati tulevaisuudessa? Sanoisinpa, että niin sinkut, morsiamet, seurustelevat, sekä naimisiin jo menneet pohdiskelevat tasavertaisesti tätä elämämme onnellisimpana kutsuttua päivää monestikin elämänsä aikana. Ja vaikka sitä ajattelisi asian koskevan vain naisia, haluan uskoa myös siihen, että miehetkin tekevät sitä. Vaikka sitten salaa. Kyllähän se jo suhteellisen nuoresta alkaa pohdituttamaan, että minkänäköinen kumppani siellä alttarilla mahtaa joskus seisoa.

Myönnetään, hieman kliseisesti sanottuna naiset ehkä keskittyvät nuorempana enemmän pukujen ja muiden härpäköiden miettimiseen. Toiset jopa suunnittelevat unelmahäänsä valmiiksi jo ennen sulhasen löytämistä! Täytyyhän miehellekin antaa nyt jonkinlaista sanavaltaa tai mielipidettä juhlapäivän suunnittelussa, eikä vain liittää aviomies-tarraa paksun vaaleanpunaisen Minun Hääni -kansion sivuille. Jos se enää edes mahtuu niin täydellisesti organisoitujen sivujen täytteeksi.

Mutta asiaan.

Jokaiselle omia häitään edes hetkisen miettineelle henkilölle on ilmestynyt ehkä pohdintoja myös rahapuiden istuttamisesta takapihalle tai parvekkeelle, vähän samaan tyylin kuin tenttiin valmistuva asettelisi tenttikirjan tyynynsä alle. Todellisuudessa häät siis maksavat. Hääparin päätöksistä riippuen joko paljon tai vähemmän tai hyvin paljon, mutta maksavat kuitenkin.

Tämän tajutessaan häiden järjestäjä/t joutuvat usein kohtaamaan sen budjetoinnin todellisuuden, että johonkin asiaan voi halutessaan panostaa, mutta se tarkoittaa toisista asioista luopumista. Monilla naisilla se The Thing voi olla hääpuku tai vaikkapa kimppu, mies haluaa ehkä panostaa hääajoneuvoon tai omaan pukuunsa persoonallisia kalvosinnappeja myöten. Hääpari voi haluta panostaa esimerkiksi juhlapaikkaan taikka esimerkiksi juhlakoristeluun, kukin oman makunsa mukaan. Panostuksen kohde voi olla myös vaikkapa häämatka, josta tulee kaiken raskaan juhlinnan ja järjestelyjen jälkeen aivan oikeaan osoitteeseen.

Jokaisella henkilöllä tai pariskunnalla on se The Thing, mihin päätetään käyttää enemmän rahaa, mutta kuinka helppoa tämä päätöksenteko oikein on? 

Jos itse saisin päättää, minun panostukseni kohdistuisi hääkuvaukseen. Haluaisin kokeneen, idearikkaan ja ihanan kuvaajan, joka olisi aamusta iltaan kuvaamassa juhlapäivääni. Ja eritoten dokumentaarisesti kuvaten, eli kuvaaja kuvaa tapahtumia ilman sen kummallisempia poseerauksia sun muita. Päivä vain kuluisi, ja voisin luottaa siihen, että kuvaaja saa tärkeät hetket ikuistetuksi. Saisin siis yhden murheen pois päiväjärjestyksestä. Itselleni valokuvaus ja valokuvat ovat aina olleet tärkeitä monellakin tapaa. Visuaalisena ihmisenä esimerkiksi yksi kaunis valokuva voi saada koko päiväni pelastetuksi, siihen tunnelmaan vain uppoaa. Toiseksi, valokuvia on ihanaa katsella vuosia tapahtuneiden jälkeenkin ja nostalgisoida. Kolmanneksi, nostalgisointi ja muisteleminen on kymmenen kertaa helpompaa, jos juhlista on jotakin kuvia tallella. Usko vain, muutamassa vuodessa pienet yksityiskohdat tuppaavat unohtumaan (kertoo allekirjoittanut, joka vietti tuskaisen viikon ennen yo-juhlia pohtimalla äitinsä kanssa, mitä mahdettiin tarjoilla minun juhlissani muutama vuosi sitten. Helpommalla olisi päässyt, jos joku olisi myös muistanut kirjoittaa hyväksi koetut voileipäkakun reseptit talteen seuraavaa kertaa varten krhm).

Jokatapauksessa, olisin valmis käyttämään tavallista enemmän rahaa hyvään kuvaajaan.

Jos olisin oikein rikas TAI alkaisin säästämään jo nyt (ja menisin vasta nelikymppisenä naimisiin), niin kuskaisin tämän herran kuvaamaan pienet, persoonalliset hääni: 

Jonas Petersonin

Tämä australialainen kuvaaja on käynyt kuvaamassa hääpareja ympäri maailmaa, muun muassa naapurimaassamme Ruotsissa. Varoitan, että Petersonin portfolion katseleminen saa aikaan pienoisen häähumun. Minulle nyt iskee humua tietyn väliajoin ties mistä, joten pieni parin vuorokauden häähumuilu on vain yksi muiden joukossa, joten ei hätää. 

Olen edelleen haukkomassa henkeäni näiden kuvien edessä, ne ovat tyyliltäänn väreiltään ja muokkauksiltaan juuri sellaisia, millaisena toivoisin saavani omat hääkuvani. Tietysti sitä lisähohtoa tuovat myös kaikki nuo ihanat, persoonalliset ja kekseliäät parit, jotka ovat luoneet omannäköisensä häät, mutta kyllä tältä kuvaajalta löytyy paljon taitoa ikuistaa ne näin kauniisti ja mitään liioittelematta. 


Ihan kuin kamera kulkisi koko ajan hääparien ihossa kiinni! Ei sillä tavalla epämukavasti kiinni, vaan ihan kuin kameraa ei olisi ollutkaan paikalla, niin luonnolliselta kaikki näyttää.

Toivon todella, että ennen kuin menen naimisiin, löytäisin Suomesta yhtä taitavan ja ajatuksiani ymmärtävän kuvaajan, joka olisi jokaisen pennoseni väärti. Suomen hääkuvaajiin en ole vielä hirveästi tutustunut (mitä nyt yhden päivän aikana ehdin surffailla), mutta eipähän hetki ole edes ajankohtainen juuri nyt, joten jätän asian muhimaan. Mutta taatusti aion pitää silmät auki.

Uskomattomia kuvia, eikö?

Kuvat: 

Jonas Petersonin kotisivut

1000 pictures of Pinterest and me

Tiedätkö sen tunteen, kun saa hirveästi mielihyvää jo pelkästä kuvien katselemisesta?

Kun löytää oikein omaa silmää hivelevän kuvan, kuinka onnelliseksi siitä tulee, hih!

En muista, milloin mahdoin itse liittyä Pinterestin joukkoihin, mutta siellä olen totisesti viihtynyt ja jos joskus tapaisin tämän sivuston ja idean keksijän, niin halaisin häntä kunnon rutistusotteella ja antaisin vielä pusunkin poskelle.

Niin paljon iloa ja onnea (ja aikaa) tämä huikea inspiraation mualimanpuolikas on minulle antanut! Pystyin tyhjentämään kaikki tallentamani kuvat, linkit ja ideat koneeltani yhteen paikkaan, jossa voin järjestellä ne kansioihin mieleni mukaan ja löytää ne taas helposti niitä kaivatessani.

Monet eivät varmaan tiedä Pinterestin ideaa, joten kerton sen lyhyesti omin sanoin. Pinterestiä voisi kuvata kauniiden asioiden paikaksi, jonne kirjautunut voi luoda vaikka kokonaisia maailmoja: voi vaikka suunnitella omia häitään yhteen kansioon/tauluun (miksi sitä nyt halutaan kutsua), matkakohteita toiseen tai kerätä kauniita taideteosten kuvia tai inspiraatiota sisustukseen. Suurinpiirtein vain taivas on rajana! Myös muiden käyttäjien kuvia voi selailla ja seurata ja liittää niitä omiinsa. Löytäessään myös jostain internetistä inspiroivan kuvan, voi Pin-nappia painamalla liittää sen muiden kuvien joukkoon.

Minulla meni juuri1000:n kuvan raja rikki, aikamoinen läjä niitä löytyykin nyt kun niitä selailen.

Tähän postaukseen liittyvät kuvat ovatkin nyt minun kansioistani noukittuja.

Ylpeänä sanon, että vietän  välillä paljonkin aikaa Pinterestissä , ja ahkerina aikoina käyn sitä katselemassa useammin kuin sähköpostiani, mutta siitä voi olla tulevaisuudessa myös paljon hyötyä: Minulla on esimerkiksi valmiina jo 23 ihanaa ja uniikkia Save the date -kutsuideaa, joita voi tietysti soveltaa myös muiksi kutsuiksi. Tai että olen kerännyt jo kymmenisen kuvaa supersöpöä ja taidokasta lakkausideaa kynsille, vaikken edes lakkaa koskaan kynsiäni. Kukin itse päättää, onko tämä järkevää vai ei.

Mutta hauskaa se ainakin on!

Kuvat (http://pinterest.com/LittleMyy/)

Ohut, paperinen elämäni

Tämä viikonloppu on sujunut mukavan rauhallisesti, ei ole tarvinnut keskittyä mihinkään päätä suuresti vaivaamaan tai hermoja kiristävään asiaan. On saanut vain olla, kuljeskella ja mikä parasta: keskittyä uusimpaan Dekoon. Tuntuu, että jokaisena vuonna kaikista lehdistä juuri tammikuun painos tekee minuun suurimman vaikutuksen. Ja ei vain Deko tunnu äärettömän hyvältä lehdeltä näin uuden vuoden alkajaisiksi, vaan muutkin sisustuslehdet tuntuvat panostavan enemmän lehden sisältöön. Ja onneksi tyylillisesti minun makuuni sopivalla tavalla.

Jotenkin joskus salaa kiherrellen kuvittelenkin, että täähän on ihan suunniteltu juttu, kun joka vuosi synttäreiden kunniaksi lehdetkin pistää parastaan! No, ehkä se oikeesti johtunee tuosta vuodenvaihdosta, mutta en lainkaan valita tästä ajankohdasta.

Tammikuu taitaakin olla sitä aikaa kesän lisäksi, jolloin kaupassa käydessäni käteeni tarttuu tavallista enemmän lehtiä. Salakavalasti huijaavat mielenkiintoisilla otsikoilla ja värikkäillä kuvilla tarttumaan itseensä. Ja siihen jäävät, ei lähde kädestä irti vaikka kuin huitoisi, ravistelisi ja riehuisi keskellä kaupan käytävää (ja näinhän tapahtuu joka kerta lehtihyllyllä seistessäni).. Kuvitelkaa nyt siihen Tupakasta eroon -nikotiinimainokseen sen miehen käteen sisustuslehti tupakka-askin tilalle, se olen minä.

Sitte tulee idea käyttää toista, ihanalla Loft-asunnon kuvalla varustettua lehteä apuna sen ensimmäisen irroittamiseen. Ei, ei näin.. Tartu nyt vielä siihen yhteen englanninkielisen Livingetc:hen ja siinä on kaikki katastrofin ainekset! Kaksi lehteä kummassakin kädessä ja yksi vielä kainalossa.

Sitten ne lehdet joutuu kuskaamaan kotiin, ja ne pitäis vielä lukeakin suurella antaumuksella. Sitten pitäisi vielä bongata ne omat suosikit, kirjoittaa ne kännykkään ylös (muisti on hyvä mutta lyhyt) ja sen jälkeen vielä etsiä netistä lisää informaatiota näistä tuotteista, suunnittelijoista ja ideoista. Kun tämä on tehty, tulee vaikein päätös: mitä lehdelle tehdään nyt lukemisen jälkeen? Leikkelenkö siitä parhaat palat kokoelmiini vaiko oliko lehti niin hyvä, etten raaski edes sivunkulmaa taittaa? Ongelman rankan pohtimisen jätän usein paremmalle ajalle, eli kesään, joten lehdet päätyvät pinoksi muiden lehtipinojen joukkoon. Näistähän voisi kohta rakentaa vaikka sohvan tai ruokapöydän.. Ja sitten ne kaikki käydyt ja löydetyt nettisivut, ne kaikki päätyvät kymmeniin Suosikit-kansioihin eri kategorioiden alle, joista en tule niitä koskaan uudestaan enää löytämään vaikka etsisinkin. Hirviää tämä elämä ja joku hullu vielä nauttii tällaisesta rumbasta todella, todella paljon.

Ja katos, yksi ilta on näin kulutettu. Olisiko ollut tärkeämpääkin tekemistä? Aivan varmasti.

Tällaista minä kutsun omaksi laatu- ja rauhoittumisajaksi.

Eli mihin tässä päädyttiin: Älä koskaan käy kaupassa, ainakaan, ellei sinulla ole koko viikonloppua/edes loppupäivää aikaa tuhlata tähän pakkomielteiseen ajanviettoon. Ja vähän rahaakin, ettei ne ainoat ruokarahat mene sitte niihin lehtiin.. Näin, ja minunhan piti vähän kertoilla suosikkejani viimeisimmästä Dekosta ja uusista löydöksistäni, mutta nyt kävi näin. Ensi kertaan jää!

I'm a kitty cat and I dance dance dance and dance..

Viime päivät ovat taas olleet niin toiminnantäyteisiä ja fiilikset ovat pomppineet aikalailla lattiasta kattoon. Perjantai-aamupäivä lähti todella mukavasti käyntiin kun yllätyksekseni huomasin tallustelevani toimiston ikkunan ohi, josta joku tuijotti minua takaisin. Pysähdyin, korjasin katseeni uudestaan ikkunaan: siinähän möllötti ilmielävä kissa, joka yritti sovittaa itseään patterin päälle! Olihan sitä nyt pakko jäädä hetkeksi pällistelemään, kun keskellä kaupunkia ja ihmisten hälinää siinä yksi vaan koittaa ikkunan toisella puolella saada takamuksena ja tassunsa mahtumaan mukavasti patterin päälle ja alkaa nukkumaan. Selvästi häiritsimme siinä seisoessamme hänen puuhailijaan, joten päätimme jatkaa matkaamme jouluostoksia tekemään.

Kun vielä myöhemmin ajoimme autolla tämän samaisen toimiston ohi, yritin nähdä uuden leppoisan ystävämme vielä edes pienen vilauksen verran. Siellä se tepasteli patterin päällä niin, että pelkät jalat näkyivät jonkin mainoksen ja patterin välistä, voi että ku olis ollut kamera mukana! Todella huvittava ilmestys.

Joululahjojen etsintöjen välissä kävimme myös katselemassa läpi eläinkaupan puput, marsut, käärmeet ja kalat ihan omaksi iloksemme. Tuli taas semmoinen olo, että olisi aivan ihanaa saada pientä karvaista elämää omaankin kotiin. Toisaalta kissavauva-kuumeen voittaa tällä hetkellä empatia sitä ressukkaa kohtaan, joka tänne pieneen majaani joutuisi, sillä eihän tämmöisessä yksiössä pääse kuin kääntymään ympäri.

Mielestäni kissa tai koira tarvitsee paljon enemmän tilaa kuin pelkän yksiön verran liikkumavaraa, joten nämä perheenlisäykset tulevat jäämään vielä jonkinmatkaa tulevaisuuteen suunnittelutasolle. Ehkä sitten joskus kun muuttaa isompaan asuntoon.

kuva

Juuri nyt suurena unelmana olisi saada omaksi pienen pieni harmaa tai sininen ↑ brittiläinen kissanpentu (tai tuttavallisemmin pölypallo, sillä siltä se minusta näyttää, hurmaavalta sellaiselta). En likemmin ole kiinnostunut rotukissoista, mutta tuon rodun mielenkiintoinen muhkea ja leppoisa olemus kiehtovat minua hurjasti. Ehkä muutama tusina maatiaisia ja yksi rotukissa tähän talouteen olisi joskus tulevaisuudessa sopiva yhtälö.

Tällaisina aikoina en ikimaailmassa uskaltaisi edes vilkaista Turun eläinsuojeluyhdistyksen suuntaankaan saati kävellä sisään, sillä sieltä en pääsisi ulos kuin viisi kissaa kainalossa, yksi pään päällä ja vielä yksi sullottuna paidan alle. Eihän niitä voisi sinne jättää häkkeihin yksin istumaan, kun minulla olisi koti, ruokaa ja syli tarjottavana! Onneksi sain viettää viikonlopun perheeni kahden muhkean kissan välissä. Niissä riiti hetkeksi hipsuttelemista. 

Oon kyllä niin kissaihminen päästä varpaisiin, ei koirissa mitään pahaa ole, mutta kissat vaan osaavat pyörittää minut 
anturansa ympäri vain yhdellä katseella tai hännännostolla.

kumma, ettei meidän kaikkiruokaiset ymmärtäneet piparien päälle ollenkaan. 

Ehkä parempi niin.

Mutta sitten muihin maisemiin!

Lauantai-ilta tai enemmänkin yö meni pipareita leipoessa. Pääsin myös vihdoin testaamaan uusia piparkakkumuottejani, jotka hankin tämän vuoden Habitare-messuilta.Sateenvarjon muotoiset piparit ovat niin pieniä rääpäleitä, ettei niitä voi oikein enää edes laskea pipareiksi. Vaikka suloisia niistä tuli, mulle tulee vähän Maija Poppanen mieleen.

Krokotiilimuotti on aika räyh

Viikonloppuun kuului myös roundin tekeminen Designmyyjäisissä, vanhan torin joulumyyjäisissä sekä muutamassa muussa kaupassa. Jokaisesta löytyi jotakin, ja aionkin esitellä muutamia uusia löydöksiäni kunhan saan tavarat kuvattua. Kaikkea löytämääni en tietysti esittele, koska osasta tulee joululahjoja! 

H&M:ssä on myös tultu sahattua parin päivän sisällä moooooneesti, koska rakas ystäväni Maija lähetti minulle tuolta pohjolasta alennuslipun kyseiseen liikkeeseen ja kortin voimassaoloaika loppui tänään. Paniikissa sitten etsiskelin mahdollisia vaate-ehdokkaita ja lopulta mukaani lähti parikin paitaa kaappini täytteeksi ja itseni iloksi. Aluksi vähän Kiitos vielä Maijalle tästä ihanasta yllätyksestä! Viimeksi on varmaan tullut ostettua uutta vaatetta itselle joskus syksyllä koulun alkamisen jälkeen, kun sillon oli vielä aikaa juosta kirppareilla ainakin kerran kuussa.. 

Mutta niinhän se yleensä menee, että jos on aikaa kierrellä kaupoissa, ei ole rahaa tai jos taas on, niin ei ole aikaa kierrellä kaupungilla? 


Mutta nyt on aika Nelosen sunnuntaileffan: Tuplamorsian.
Oon ollut ihan onneni kukkuloilla tästä Colin Firth-viikonlopusta ja SITTE vieläpä samaan
elokuvaan pistetään vielä toinenkin hurmaava herramies: Jefrey Dean Morgan, jonka minä 
tunnen paremmin Greyn anatomian sydänsairaana miehenä Denny Duguettena. 
Se oli monen päivän itkut ja surut kun Denny-hahmo poistui sarjasta, nyyh.
Miksi muuten melkein kaikki Morganin näyttelemät hahmot kuolevat/ovat kuolleet sarjassa?
Mahtaa olla itkettänyt monia muitakin naisia..



Mutta nyt toivottavasti hyvää viihdettä ja romantiikkaa ja varsinkin mieskarismaa luvassa!

muut kissakuvat: Pinterest.com