Lomaa lomasta

 Nyt ei kyllä olla Viikkarilla, vaan jossain hieman kauempana kuin Suomen saaristossa.

Törmäsin nimittäin muutamassa ulkomaalaisessa blogissa tähän Mykonoksen saarella sijaitsevaan San Giorgio -hotelliin ja täytyy myöntää, että olisi hieno käydä tsekkaamassa paikka ihan jo tuon pelkän hotellin takia!


Paikka näyttää tyylikkäältä, mutta samalla myös yksinkertaiselta ja kodikkaalta, luokseen kutsuvalta. Olen todella huono kuvailemaan mitään mihin kiinnitän erityistä huomiota tai mistä todella innostun, mutta eritoten minua vetää puoleensa tuo rauhallinen ja selkeä värimaailma, luonnolliset materiaalit ja tarkkaan valitut yksityiskohdat, kuten nuo tyynyt, ja muutamat lattialle tiputettu värikäs räsymatto.

Mikä saa minut hyppimään innosta:

 Hillitty värimaailma, ja puhdas, yksinkertainen muotoilu.

Sekä tietysti riippukeinu - kuka voisi vihata riippukeinuja?

 Prinsessaverho (onko sille parempaa sanaa?) ja sängyn kaunis ja yksinkertainen kehikko.

Olen aina rakastanut hämyisiä lamppuja, joissa on jokin juju, 

miten valo heijastuu huoneessa.

 Lattialaatoitus: ja juuri sopivan eksoottinen makuuni!

 Hento valkoinen matto sopii täydellisesti lattialle 

ja se viimeistelee huoneen kokonaisuuden.

 Seinälaatat veivät myös täysin sydämeni, 

-Ken osaa tällaisen kylppärin rakentaa ja joka selvittää laattojen tekopaikan, 

niin minä otan sinuun sitte yhteyttä kun hankin joskus omistusasuntoa!

 Noniin, tuliko lomailtu olo? :)

Lisää kuvia ja tietoja hotellin kotisivuilta:

San Giorgio Mykonos

Kuvat:

The Travel Files

 The Style Files

Kadotitko jotain tärkeää?

Tuore Suomessa kehitetty Belon.gs -palvelu voi auttaa helpolla ja kätevällä keinolla parantamaan mahdollisuuksia saada hukkunut tavara takaisin. Idea perustuu Belon.gs-tarroihin, joita voi kiinnittää omiin arvoesineisiin.

Tavaran hukkuessa löytäjä voi skannata tarrassa olevan QR-koodin taikka mennä tarrasta löytyvään nettiosoitteeseen, jolloin omistajalle lähetetään automaattisesti viesti tavaran löytymisestä. Tämän jälkeen omistaja ja löytäjä voivat keskustella toistensa kanssa nimettömästi ja sopia tarkemmin tavaran palauttamisesta. Omistaja voi myös halutessaan asettaa tavaralloilleen löytöpalkkioita, jolloin mahdollisuudet kadonneen tavaran löytämiselle voivat parantua. 

Ihastuin noihin videolla oleviin ja todella valloittaviin esimerkki-örkkimöykkyihin. 

Ovatpa hurmaavia!

Katsokaa ihmeessä video täältä:

Belon.gs

 Kuva: Anders Inno Oy

Fine Little Day, isn't it?

 Kaksi iloista ja mukavan näköistä 5 dl:n mukia Fine Little Day -kaupasta.

Two big (but they are so cute, that I can say they are little) and happy mugs from Fine Little Day shop. 

Fine Little Day

Midsummer

 Juhannus  

"Marry me, and then we can take Peterson to our photographer!"

Taitaapa olla liikaa vapaa-aikaa, kun olen viettänyt kokonaisen päivän unelmoimalla häistä.

Tai tarkemmin sanottuna hääkuvista ja kuvaajista, mutta palataan siihen vähän myöhemmin.

Nyt täytyy kysäistä retorinen kysymys, että emmekö kaikki joskus pysähdy unelmoimaan tai pohtimaan, millaiset häät sitä haluaisi itselleen joko nyt lähiaikoina, saati tulevaisuudessa? Sanoisinpa, että niin sinkut, morsiamet, seurustelevat, sekä naimisiin jo menneet pohdiskelevat tasavertaisesti tätä elämämme onnellisimpana kutsuttua päivää monestikin elämänsä aikana. Ja vaikka sitä ajattelisi asian koskevan vain naisia, haluan uskoa myös siihen, että miehetkin tekevät sitä. Vaikka sitten salaa. Kyllähän se jo suhteellisen nuoresta alkaa pohdituttamaan, että minkänäköinen kumppani siellä alttarilla mahtaa joskus seisoa.

Myönnetään, hieman kliseisesti sanottuna naiset ehkä keskittyvät nuorempana enemmän pukujen ja muiden härpäköiden miettimiseen. Toiset jopa suunnittelevat unelmahäänsä valmiiksi jo ennen sulhasen löytämistä! Täytyyhän miehellekin antaa nyt jonkinlaista sanavaltaa tai mielipidettä juhlapäivän suunnittelussa, eikä vain liittää aviomies-tarraa paksun vaaleanpunaisen Minun Hääni -kansion sivuille. Jos se enää edes mahtuu niin täydellisesti organisoitujen sivujen täytteeksi.

Mutta asiaan.

Jokaiselle omia häitään edes hetkisen miettineelle henkilölle on ilmestynyt ehkä pohdintoja myös rahapuiden istuttamisesta takapihalle tai parvekkeelle, vähän samaan tyylin kuin tenttiin valmistuva asettelisi tenttikirjan tyynynsä alle. Todellisuudessa häät siis maksavat. Hääparin päätöksistä riippuen joko paljon tai vähemmän tai hyvin paljon, mutta maksavat kuitenkin.

Tämän tajutessaan häiden järjestäjä/t joutuvat usein kohtaamaan sen budjetoinnin todellisuuden, että johonkin asiaan voi halutessaan panostaa, mutta se tarkoittaa toisista asioista luopumista. Monilla naisilla se The Thing voi olla hääpuku tai vaikkapa kimppu, mies haluaa ehkä panostaa hääajoneuvoon tai omaan pukuunsa persoonallisia kalvosinnappeja myöten. Hääpari voi haluta panostaa esimerkiksi juhlapaikkaan taikka esimerkiksi juhlakoristeluun, kukin oman makunsa mukaan. Panostuksen kohde voi olla myös vaikkapa häämatka, josta tulee kaiken raskaan juhlinnan ja järjestelyjen jälkeen aivan oikeaan osoitteeseen.

Jokaisella henkilöllä tai pariskunnalla on se The Thing, mihin päätetään käyttää enemmän rahaa, mutta kuinka helppoa tämä päätöksenteko oikein on? 

Jos itse saisin päättää, minun panostukseni kohdistuisi hääkuvaukseen. Haluaisin kokeneen, idearikkaan ja ihanan kuvaajan, joka olisi aamusta iltaan kuvaamassa juhlapäivääni. Ja eritoten dokumentaarisesti kuvaten, eli kuvaaja kuvaa tapahtumia ilman sen kummallisempia poseerauksia sun muita. Päivä vain kuluisi, ja voisin luottaa siihen, että kuvaaja saa tärkeät hetket ikuistetuksi. Saisin siis yhden murheen pois päiväjärjestyksestä. Itselleni valokuvaus ja valokuvat ovat aina olleet tärkeitä monellakin tapaa. Visuaalisena ihmisenä esimerkiksi yksi kaunis valokuva voi saada koko päiväni pelastetuksi, siihen tunnelmaan vain uppoaa. Toiseksi, valokuvia on ihanaa katsella vuosia tapahtuneiden jälkeenkin ja nostalgisoida. Kolmanneksi, nostalgisointi ja muisteleminen on kymmenen kertaa helpompaa, jos juhlista on jotakin kuvia tallella. Usko vain, muutamassa vuodessa pienet yksityiskohdat tuppaavat unohtumaan (kertoo allekirjoittanut, joka vietti tuskaisen viikon ennen yo-juhlia pohtimalla äitinsä kanssa, mitä mahdettiin tarjoilla minun juhlissani muutama vuosi sitten. Helpommalla olisi päässyt, jos joku olisi myös muistanut kirjoittaa hyväksi koetut voileipäkakun reseptit talteen seuraavaa kertaa varten krhm).

Jokatapauksessa, olisin valmis käyttämään tavallista enemmän rahaa hyvään kuvaajaan.

Jos olisin oikein rikas TAI alkaisin säästämään jo nyt (ja menisin vasta nelikymppisenä naimisiin), niin kuskaisin tämän herran kuvaamaan pienet, persoonalliset hääni: 

Jonas Petersonin

Tämä australialainen kuvaaja on käynyt kuvaamassa hääpareja ympäri maailmaa, muun muassa naapurimaassamme Ruotsissa. Varoitan, että Petersonin portfolion katseleminen saa aikaan pienoisen häähumun. Minulle nyt iskee humua tietyn väliajoin ties mistä, joten pieni parin vuorokauden häähumuilu on vain yksi muiden joukossa, joten ei hätää. 

Olen edelleen haukkomassa henkeäni näiden kuvien edessä, ne ovat tyyliltäänn väreiltään ja muokkauksiltaan juuri sellaisia, millaisena toivoisin saavani omat hääkuvani. Tietysti sitä lisähohtoa tuovat myös kaikki nuo ihanat, persoonalliset ja kekseliäät parit, jotka ovat luoneet omannäköisensä häät, mutta kyllä tältä kuvaajalta löytyy paljon taitoa ikuistaa ne näin kauniisti ja mitään liioittelematta. 


Ihan kuin kamera kulkisi koko ajan hääparien ihossa kiinni! Ei sillä tavalla epämukavasti kiinni, vaan ihan kuin kameraa ei olisi ollutkaan paikalla, niin luonnolliselta kaikki näyttää.

Toivon todella, että ennen kuin menen naimisiin, löytäisin Suomesta yhtä taitavan ja ajatuksiani ymmärtävän kuvaajan, joka olisi jokaisen pennoseni väärti. Suomen hääkuvaajiin en ole vielä hirveästi tutustunut (mitä nyt yhden päivän aikana ehdin surffailla), mutta eipähän hetki ole edes ajankohtainen juuri nyt, joten jätän asian muhimaan. Mutta taatusti aion pitää silmät auki.

Uskomattomia kuvia, eikö?

Kuvat: 

Jonas Petersonin kotisivut

Matkakohteena Helsinki vol 1

Pino -himo iski

Tämä Helsingissä sijaitseva käyttötavaroiden ihmekauppa on kerännyt minulta paljon positiivista huomiota jo pitkän aikaa. Liikkeen tuotevalikoimasta löytyy yksi jos toinenkin tavara minun makuuni ja olenkin seurannut myymälän kotisivujen päivityksiä hyvinkin ahkeraan tahtiin.

Henkilökohtaisesti en ole itse vielä kaupassa koskaan päässyt vielä käymään, mutta Pinon puoleensavetävä tuotevalikoima jo yksistään houkuttelee minua sen verran, että löysin itseni äsken (taas kerran) suunnittelemasta pientä sisustusmatkaa Helsingin ympäristöön.

Kun toteutan seuraavan kerran suuret suunnitelmani, niin haluan ehdottomasti varata aikaa myös Pinon perusteelliseen tutkimiseen.

Ja heips, Pinosta voi tykätä myös Facebookissa.

Tässä minun suosikkini Pinon tuotevalikoimista.

Fermob Bistro

HAY

 Anna Karell

Tout Simplement

Pantone

Kuvat Pinon kotisivuilta.

www.pino.fi

Sarjaton

Katselin liian kauan ja ihastuin!

Iittalan 26-osainen Sarjaton-astiasarja tuo yhteen tunnettuja suomalaisia muotoiljoita. Karkea geometrisuus ja värikkäät kuviot ovat saaneet väistyä selkeiden, pyöreiden muotojen ja hentojen värien tieltä. Ja minä tykkään.

Astiasto melkeinpä henkii maanläheisyyttä ja tietynlaista upeaa, vaatimatonta kauneutta.

Tekijöiden mukaan tämä astiasto onkin uusi, moderni tulkinta suomalaisuudesta ja suomalaisista traditioista.Ja jos tulos on tämä, haluan nähdä tulevaisuudessakin lisää suomalaisten kärkimuotoilijoiden yhteistyötä!

Astiasarjan muotoilusta ovat vastanneet Harri Koskinen ja Aleksi Kuokka.

Keraamisten astioiden ja puualustan muotoilu ovat Koskisen käsialaa ja juomalasin on Kuokan suunnittelema. Metsä- ja lettikuviot ovat taiteilleet designstudio Musutan Timo ja Jopsu Ramo sekä perinnekirjontaa lähentelevän kuvioinnin takana ovat Samujin Samu-Jussi Koski ja Hennamari Asunta.

Tämä (minulle ainoa ja oikean värinen) 

vaaleanpunainen muki on erityinen suosikkini 

(Äitille joululahjavinkiksi).

 Tuleeko jollakulla muullakin myös mieleen

 sellainen itämaisuuteen ja japanilaistyyliseen taipuva astiamuotoilu?

Vaikka en voi väittää, etteikö koko astiaston haaliminen ja tunkeminen johonkin asunnon nurkkaan olisi käynyt mielessä jo kymmeniä kertoja. Onneksi himoani hillitsee se, että astiastoa on saatavissa vasta syyskuussa. Törmäsin kuitenkin pariin saksalaiseen nettikauppaan, jossa tuotteita voi jo ostaa. Vaikkakin ne lähetetään noin 90:n päivän kuluttua perille. 

 Tekisi mieli halata tuota mukia, niin pehmeältä se näyttää.

Tuleekohan syyskuusta minun jouluni?

Ihastuitko sinäkin?

Katsokaapas vielä Sarjaton-sarjan ihastuttava video kotisivuilta!

Videolla uiskentelee myös postauksen yläosassa näkyvä mukava fisukka.

Kuvat: Iittala