"Marry me, and then we can take Peterson to our photographer!"

Taitaapa olla liikaa vapaa-aikaa, kun olen viettänyt kokonaisen päivän unelmoimalla häistä.

Tai tarkemmin sanottuna hääkuvista ja kuvaajista, mutta palataan siihen vähän myöhemmin.

Nyt täytyy kysäistä retorinen kysymys, että emmekö kaikki joskus pysähdy unelmoimaan tai pohtimaan, millaiset häät sitä haluaisi itselleen joko nyt lähiaikoina, saati tulevaisuudessa? Sanoisinpa, että niin sinkut, morsiamet, seurustelevat, sekä naimisiin jo menneet pohdiskelevat tasavertaisesti tätä elämämme onnellisimpana kutsuttua päivää monestikin elämänsä aikana. Ja vaikka sitä ajattelisi asian koskevan vain naisia, haluan uskoa myös siihen, että miehetkin tekevät sitä. Vaikka sitten salaa. Kyllähän se jo suhteellisen nuoresta alkaa pohdituttamaan, että minkänäköinen kumppani siellä alttarilla mahtaa joskus seisoa.

Myönnetään, hieman kliseisesti sanottuna naiset ehkä keskittyvät nuorempana enemmän pukujen ja muiden härpäköiden miettimiseen. Toiset jopa suunnittelevat unelmahäänsä valmiiksi jo ennen sulhasen löytämistä! Täytyyhän miehellekin antaa nyt jonkinlaista sanavaltaa tai mielipidettä juhlapäivän suunnittelussa, eikä vain liittää aviomies-tarraa paksun vaaleanpunaisen Minun Hääni -kansion sivuille. Jos se enää edes mahtuu niin täydellisesti organisoitujen sivujen täytteeksi.

Mutta asiaan.

Jokaiselle omia häitään edes hetkisen miettineelle henkilölle on ilmestynyt ehkä pohdintoja myös rahapuiden istuttamisesta takapihalle tai parvekkeelle, vähän samaan tyylin kuin tenttiin valmistuva asettelisi tenttikirjan tyynynsä alle. Todellisuudessa häät siis maksavat. Hääparin päätöksistä riippuen joko paljon tai vähemmän tai hyvin paljon, mutta maksavat kuitenkin.

Tämän tajutessaan häiden järjestäjä/t joutuvat usein kohtaamaan sen budjetoinnin todellisuuden, että johonkin asiaan voi halutessaan panostaa, mutta se tarkoittaa toisista asioista luopumista. Monilla naisilla se The Thing voi olla hääpuku tai vaikkapa kimppu, mies haluaa ehkä panostaa hääajoneuvoon tai omaan pukuunsa persoonallisia kalvosinnappeja myöten. Hääpari voi haluta panostaa esimerkiksi juhlapaikkaan taikka esimerkiksi juhlakoristeluun, kukin oman makunsa mukaan. Panostuksen kohde voi olla myös vaikkapa häämatka, josta tulee kaiken raskaan juhlinnan ja järjestelyjen jälkeen aivan oikeaan osoitteeseen.

Jokaisella henkilöllä tai pariskunnalla on se The Thing, mihin päätetään käyttää enemmän rahaa, mutta kuinka helppoa tämä päätöksenteko oikein on? 

Jos itse saisin päättää, minun panostukseni kohdistuisi hääkuvaukseen. Haluaisin kokeneen, idearikkaan ja ihanan kuvaajan, joka olisi aamusta iltaan kuvaamassa juhlapäivääni. Ja eritoten dokumentaarisesti kuvaten, eli kuvaaja kuvaa tapahtumia ilman sen kummallisempia poseerauksia sun muita. Päivä vain kuluisi, ja voisin luottaa siihen, että kuvaaja saa tärkeät hetket ikuistetuksi. Saisin siis yhden murheen pois päiväjärjestyksestä. Itselleni valokuvaus ja valokuvat ovat aina olleet tärkeitä monellakin tapaa. Visuaalisena ihmisenä esimerkiksi yksi kaunis valokuva voi saada koko päiväni pelastetuksi, siihen tunnelmaan vain uppoaa. Toiseksi, valokuvia on ihanaa katsella vuosia tapahtuneiden jälkeenkin ja nostalgisoida. Kolmanneksi, nostalgisointi ja muisteleminen on kymmenen kertaa helpompaa, jos juhlista on jotakin kuvia tallella. Usko vain, muutamassa vuodessa pienet yksityiskohdat tuppaavat unohtumaan (kertoo allekirjoittanut, joka vietti tuskaisen viikon ennen yo-juhlia pohtimalla äitinsä kanssa, mitä mahdettiin tarjoilla minun juhlissani muutama vuosi sitten. Helpommalla olisi päässyt, jos joku olisi myös muistanut kirjoittaa hyväksi koetut voileipäkakun reseptit talteen seuraavaa kertaa varten krhm).

Jokatapauksessa, olisin valmis käyttämään tavallista enemmän rahaa hyvään kuvaajaan.

Jos olisin oikein rikas TAI alkaisin säästämään jo nyt (ja menisin vasta nelikymppisenä naimisiin), niin kuskaisin tämän herran kuvaamaan pienet, persoonalliset hääni: 

Jonas Petersonin

Tämä australialainen kuvaaja on käynyt kuvaamassa hääpareja ympäri maailmaa, muun muassa naapurimaassamme Ruotsissa. Varoitan, että Petersonin portfolion katseleminen saa aikaan pienoisen häähumun. Minulle nyt iskee humua tietyn väliajoin ties mistä, joten pieni parin vuorokauden häähumuilu on vain yksi muiden joukossa, joten ei hätää. 

Olen edelleen haukkomassa henkeäni näiden kuvien edessä, ne ovat tyyliltäänn väreiltään ja muokkauksiltaan juuri sellaisia, millaisena toivoisin saavani omat hääkuvani. Tietysti sitä lisähohtoa tuovat myös kaikki nuo ihanat, persoonalliset ja kekseliäät parit, jotka ovat luoneet omannäköisensä häät, mutta kyllä tältä kuvaajalta löytyy paljon taitoa ikuistaa ne näin kauniisti ja mitään liioittelematta. 


Ihan kuin kamera kulkisi koko ajan hääparien ihossa kiinni! Ei sillä tavalla epämukavasti kiinni, vaan ihan kuin kameraa ei olisi ollutkaan paikalla, niin luonnolliselta kaikki näyttää.

Toivon todella, että ennen kuin menen naimisiin, löytäisin Suomesta yhtä taitavan ja ajatuksiani ymmärtävän kuvaajan, joka olisi jokaisen pennoseni väärti. Suomen hääkuvaajiin en ole vielä hirveästi tutustunut (mitä nyt yhden päivän aikana ehdin surffailla), mutta eipähän hetki ole edes ajankohtainen juuri nyt, joten jätän asian muhimaan. Mutta taatusti aion pitää silmät auki.

Uskomattomia kuvia, eikö?

Kuvat: 

Jonas Petersonin kotisivut