Lomaa lomasta

 Nyt ei kyllä olla Viikkarilla, vaan jossain hieman kauempana kuin Suomen saaristossa.

Törmäsin nimittäin muutamassa ulkomaalaisessa blogissa tähän Mykonoksen saarella sijaitsevaan San Giorgio -hotelliin ja täytyy myöntää, että olisi hieno käydä tsekkaamassa paikka ihan jo tuon pelkän hotellin takia!


Paikka näyttää tyylikkäältä, mutta samalla myös yksinkertaiselta ja kodikkaalta, luokseen kutsuvalta. Olen todella huono kuvailemaan mitään mihin kiinnitän erityistä huomiota tai mistä todella innostun, mutta eritoten minua vetää puoleensa tuo rauhallinen ja selkeä värimaailma, luonnolliset materiaalit ja tarkkaan valitut yksityiskohdat, kuten nuo tyynyt, ja muutamat lattialle tiputettu värikäs räsymatto.

Mikä saa minut hyppimään innosta:

 Hillitty värimaailma, ja puhdas, yksinkertainen muotoilu.

Sekä tietysti riippukeinu - kuka voisi vihata riippukeinuja?

 Prinsessaverho (onko sille parempaa sanaa?) ja sängyn kaunis ja yksinkertainen kehikko.

Olen aina rakastanut hämyisiä lamppuja, joissa on jokin juju, 

miten valo heijastuu huoneessa.

 Lattialaatoitus: ja juuri sopivan eksoottinen makuuni!

 Hento valkoinen matto sopii täydellisesti lattialle 

ja se viimeistelee huoneen kokonaisuuden.

 Seinälaatat veivät myös täysin sydämeni, 

-Ken osaa tällaisen kylppärin rakentaa ja joka selvittää laattojen tekopaikan, 

niin minä otan sinuun sitte yhteyttä kun hankin joskus omistusasuntoa!

 Noniin, tuliko lomailtu olo? :)

Lisää kuvia ja tietoja hotellin kotisivuilta:

San Giorgio Mykonos

Kuvat:

The Travel Files

 The Style Files

Hello Santa,

Huh

Joulu tuli ja joulu meni niin nopeaan, ettei ehtinyt edes piparkakkutaloa koota ja koristella! 
Siitä tulee sitten mukavasti uudenvuoden karkkitalo.

Joulu tosiaan meni todellakin ihan hurahtaen ohi, mutta mukavaa lomailua se oli. Leppoisia päiviä, jolloin syötiin, levättiin, syötiin ja nukuttiin ja sitten taas syötiin.. Ja mikä parempaa olisikaan jouluna kuin ne mahtavat ruoat, joiden syöminen jatkuu päivästä toiseen, aivan mahtava uutinen suurelle kinkun ja laatikoiden ystävälle, joka on äärettömän laiska tekemään ruokaa itsellee. Ikinä.

 Jouluapurini

Ruokaa oli, sitä riitti muutaman päivän. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja vaikka rakastankin mahdottomasti näitä jouluherkkuja, kyllä minullekin tulee jossain vauheessa se pieni ilo siitä, että joulu ja jouluruoat koetaan vain kerran vuodessa.


Se on vähän sama tilanne mämmin kanssa: sen syömistä odottaa niin paljon jo ennen pääsiäistä, mutta kuitenkin samalla iloitsee siitä, että se ei ole mikään ympärivuotinen perinneruoka. Pari vuotta sitten menin kerran hehkuttamaan eräälle sukulaiselle siitä, kuinka paljon pidän mämmistä ja voisin syödä sitä alinomaa jälkiruokana. No, seuraavana synttärinä sitte sainkin yllätyspaketin hienoon nauhaan käärittynä: kaksi laatikollista mämmiä! Olin onnesta mykkä.Sitä nautinnollista hurmiota riittikin sitte sen yhden laatikollisen verran (kukaan ei suostunut tässä herkuttelu-urakassa minua auttamaan, joten vedin kirjaimellisesti koko laatikon itsekseni), toiseen en edes minä en enää kyennyt. Parin kuukauden päästä pääsiäisenä jätinkin jostain syystä mössöt suosiolla muille, minun mämmivarastoni oli siltä vuodelta täytetty jo tammikuussa.

Peekaboo!

 Mitäs muuta jouluun, eipä oikeastaan kuin hyvää seuraa, ihanan järkeviä joululahjoja, kaksi kissaa, Scrabble-taistelut ja viisisataamiljoonaa elokuvaa, joita katseltiin niin suoraan telkusta kuin (ah niin ihanalta) tallentavan digiboksin nauhalta. Leffa aamulla, leffa iltapäivällä ja ehkä jopa vielä leffa ennen nukkumaanmenoa. Sohvaan taisi jäädä ikuisen peffanpainaumat minusta, hahaha. Mitä muuta sitä tarvitsisikaan!

 Semmoinen pikkunen joulu ja tunnelmaselostus. Iloa, rauhaa ja myrskyjä, jotka eivät meitä häirinneet millään lailla, läheltä meni kyllä sähköt melkein vuorokaudeksi ja puita oli kaatunut. Pienellä kinkunsulatuslenkillä ollessani tuntui välillä taas vähän Maija Poppanen-fiilikseltä, kun tuuli tarttui talvitakin massiiviseen karvahuppuun! Hyvä hetki opetella lentämään.

 Harvoin sitä jouluna saa saapastella ympäriinsä ilman pakkasta, saati lunta..  

Tulee vähän mieleen jonkinmoiset psykologiset testit: "mitä näet kuvassa?"
- No tuota, kasan lintuja..?

Haba haba huu

Nyt alkaa kyllä tuntua, että ei pää kestä kauaa tätä jatkuvaa menoa ja meininkiä ja miljoonan asian 

hoitamista per päivä. 

Menoamenoamennoa.. 

Toisaalta, onhan sitä kiva välillä kokeilla kepillä jäätä, että kuinka paljon ihminen jaksaakaan paahtaa 

vuorokaudessa ilman hengähdystaukoa.

Odottelen jo hyvinhyvin innokkaana tiistaita,koska silloin ei voi olla töitä, eikä koulua,

ja kaikesta muusta kieltäydyn kohteliaasti tai sanon harkitsevani asiaa. 

Sen päivän aion viettää todella, todella pitkään nukkuen, ja tehden ihan mitä vain huvittaa tehdä,

en aio lyödä yhtikäs mitään lukkoon, enkä sopia mitään. Menen vain fiiliksen mukaan.

Millonkohan sitä onkaan viimeksi saanut viettää päivän ihan itsensä kanssa 

ja vieläpä suunnitella kaikenlaisia päivän mahdollisuuksia? 

Muisti on hyvä, mutta lyhyt.

Viime viikko: 

"Täytyy tehdä sitä, Täytyy tehdä tuo..."

Ensi viikko: 

"Pakko tehdä nämä ja sitten tämä 

ja tuollakin Pitäisi käydä.."

Tiistain tavoitteet: 

1. Lue uusin Deko, jos haluat

2. Pistä musiikki/levy soimaan ja voit vaikka siivota, jos haluat

3. Innostu!

Onko kukaan muu huomannut, kuinka arkiset asiat saavat aina eteensä esimerkiksi sanan:pakko, pitää,

 täytyy.. tms. Tulee aika negatiivinen olo ja kaikki itsellekin tärkeä asia muuttuu pakkopullaksi 

ja vähemmän haluttavaksi tehdä. Mitä jos koittaisi kerrankin laittaa noiden sanojen tilalle esimerkiksi: 

haluan, voin, voisin.. Kuulostaisi jo paljon miellyttävämmältä!

Ainiin... No onhan tiistaina luvassa tietysti yksi etätehtävä vielä.. Great :D 

Voisin tehdä sen vaikka siivouksen lomassa!

Ja jouluvalot pitäis  haluan  käydä ettimässä!

Kuva

Grey-keskiviikko

Ostokset hoidettu ja postissa käyty!

Nyt istahdan sohvalle, otan herkut esille ja keskityn vain ja ainoastaan iki-ihanaan Greyn anatomian seurailuun. Melkeinpä ainoa tv-sarja, johon en ole pettynyt missään vaiheessa
 ja henkilöt vievät ihan mennessään. Ja mähän olen näitä, jotka eivät koskaan aikaisemmin 
ole tuijotelleet/tykänneet sairaalasarjoista, ja tässä ollaan.:D 

Jep, koti-iltaa parempaa en nyt osaa kuvitella! Tänään möllötystä, huomenna ehkä enemmän ahkerointia. 
Tai sitten ei. 
Huomenna tutustun enemmän kodin uuteen tulokkaaseen, 
nyt koitan illan aikana silotella siitä kaikki lytyt ja rypyt mitä ankea postimatka sille aiheutti.

Mutta nyt kukaan ei soita/häiritse mua ennen yhdeksää, hys..